panorama2

Selkärangattomat

Selkärangattomia eläimiä on kaikkialla. Osa niistä on pieniä ilman apuvälineitä näkymättömiä lajeja, suurimmat huomiota herättäviä, kuten isoimmat perhoset, korennot ja esimerkiksi ukkoetana.

Lahdesta on useista selkärangattomien ryhmistä vain hajatietoja, ainoastaan suurperhosten ja sudenkorentojen kohdalla tiedot ovat hyvät. Huomattava osa tuoreimmista selkärangattomia koskevista havainnoista on koottu viime vuosina tehdyissä luonnonsuojelualueiden eliöselvityksissä.

Lahdesta on tavattu viime vuosina useita uhanalaisia ja silmälläpidettäviä harvinaisia perhosia. Näihin kuuluvat esimerkiksi lustehitukoi, lehmuspikkumittari, kaunokirjokoi, lehtotikkukoi sekä kirjojuuri- ja vyöneilikkayökkönen.

Neitoperhonen

Linnaistensuo on Lahden seudun suoperhosten paras esiintymispaikka, siellä on tavattu 36 suoperhoslajia Etelä-Suomen 51:stä suolla tiukasti elävästä lajista. Näihin kuuluvat harvinaiset suontarhayökkönen, rämelehtimittari ja muurainhopeatäplä. Tuoreimmassa selvityksessä lajeja ei kuitenkaan havaittu.

Helposti tunnettavista päiväperhosista haapaperhonen on viime vuosina palanut Lahteen pitkän poissaolon jälkeen.

Nykyisin esimerkiksi neitoperhonen on yleinen, kun se vielä 1970-luvulla oli harvinainen vaeltaja. Näyttävistä vaeltajaperhosista tavataan Lahdessa amiraaleja ja pohjoisafrikkalaista ohdakeperhosta, jonka kanta voi olla melko runsaskin. Eteläisestä, huomiota herättävästä pääkallokiitäjästä tehtiin kaksi havaintoa Lahdessa vuonna 1995.

ImmenkorentoLahden erilaiset vesistöt ja kosteikot elättävät joukon korentoja. Uhanalaisista ja harvinaisista lajeista Lahden seudulla on tavattu lummelampi-, sirolampi- ja täplälampikorento.

Tuoreita kuoriaisten esiintymistietoja on Ritamäen luonnonsuojelualueella tehdyistä selvityksistä. Muiden luontoarvojensa lisäksi alue on myös harvinaisten kuoriaisten tyyssija. Vuoden 2002 selvityksessä löytyi yksi uhanalainen ja kaksi silmälläpidettävää lajia.

Kotilot ja simpukat kuuluvat nilviäisiin. Näyttävin kotiloista on kuoreton ukkoetana, jonka on arvioitu levinneen tasaisesti Lahden seudulle. Sitä näkee kuitenkin harvoin, sillä sen yksilömäärät ovat pieniä ja liikkuvuus vähäistä. Suuret ukkoetanat venyvät pisimmillään parinkymmenen sentin mittaisiksi. Ukkoetana on yleensä tumma, paras tuntomerkki on jalan alapuolen eli anturan kolmijuovaisuus, vaaleaa keskisarkaa reunustavat tumat reunasarat.

Kotiloista joka paikan lajeja ovat silo-, lasi-, ruskeakiilto- ja kaartiokotilo, joka on kenties maamme yleisin maakotilo. Monille etanan perusmalli on metsäetana, joka kasvaa yli viisisenttiseksi. Syksyisin niille maistuvat sienet kuten monille muillekin etanoille.

Lehtokotilo on lisääntynyt etenkin Kivimaalla haitaksi asti. Kostealla säällä tuhatmäärin liikkuessaan kotiloita liiskaantuu paljon ihmisten ja ajoneuvojen alle. Torjuntatoimina on käytetty mekaanisia keinoja, kuten pihojen siivousta. kasvillisuuden niittoa, pensaiden vesurointia ja puuston harventamista. Biologisena torjuntana Vesteråsiin on tehty aitaus lampaille, jotka ovat laiduntaneet kotiloiden elinympäristöjä. Tämä on vähentänyt nilviäisten vaatimaa kosteutta, suojaa ja ravintoa.

Lehtokotilon luontaisia vihollisia ovat mäyrä. siili, myyrät ja rastaat. Hyönteisistä esimerkiksi maakiitäjäiset ovat kotilon vihollisia.

Lehtokotilon kuori on halkaisijaltaan pari senttiä. Ruskeassa kuoressa on epäsäännöllisiä kellertäviä läiskiä sekä yksi tumma juova, joka voi puuttuakin.